Laura Pihlajamäki vahvistamaan LP Viestiä

Laura Pihlajamäki vahvistamaan LP Viestiä

Maajoukkueen keskipelaaja Laura Pihlajamäki vahvistaa LP Viestin naisten Mestaruusliigan joukkuetta. Pihlajamäen sopimus on koko kauden kattava, mutta siinä on pykälä ulkomaille siirtymisestä vuoden loppuun mennessä. Pihlajamäki on LP Viestin kokoonpanossa jo sunnuntaina kotiottelussa Nurmon Jymyä vastaan.
28-vuotias Pihlajamäki oli voittamassa salolaisjoukkueen SM-kultaa 2015. Tämän jälkeen hän on pelannut kauden Romaniassa CSM Bukarestissa ja kaksi kautta Ranskassa Nantesissa.
– Mukava päästä taas pelaamaan ja treenaamaan joukkueen mukana. Joukkue ja kaupunki ovat tuttuja, joten helppo tulla mukaan, Pihlajamäki toteaa.
Pihlajamäki oli LP Viestin mukana ennen kauden alkua Belgiassa pelatussa turnauksessa, joten tämänkin vuoden pelaajat ovat hänelle tuttuja.
Päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen on totta kai myös tyytyväinen Pihlajamäen saamiseen joukkueeseen, jossa kauden alussa on ollut vain kaksi keskipelaajaa.
– Lapa on tuttu pelaaja ja tiedämme hyvin hänen hyvän tason. Vaikka hän lähtisikin ennen vuodenvaihdetta ulkomaille, niin molemmat hyötyvät tästä järjestelystä. Hänelle hyvä, että pääsee pelaamaan ja meille hyvä, että saamme nyt kolmannen keskipelaajan riveihin. Hän tuo ryhmäämme ulottuvuutta mukavasti ja onhan hän hyvä hyökkäämään passarin takapuolelta, joka on meille tärkeä asia.
Pihlajamäki on Mestaruusliigassa saavuttanut kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Lisäksi hän on saavuttanut urallaan mm. Suomen Cupin voiton 2014, Saksan Cupin voiton 2016 sekä Challenge Cupin voiton 2016.
Henkilökohtaisia palkintoja Pihlajamäki on myös kerännyt urallaan kosolti: kauden naistulokas 2008, kauden naisliigapelaaja 2010, kauden naislentopalloilija 2011 ja 2016 sekä kauden paras lentopalloilija 2016.
Pihlajamäki on pelannut Mestaruusliigassa kuuden kauden aikana 194 ottelua. Maaotteluita hänellä on tilillään 106.
Samalla LP Viesti ei tee sopimusta kokeilla olleen ukrainalaisen Anna Magerovan kanssa.