Kesäkuulumisia

Tuntuu kuin ois eilen edellinen kausi loppunu kultajuhliin ja edessä oli odotettu loma… Vaikka loma oli ja meni todella nopeasti, on silti kauden päättymisen jälkeen ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Hetken tovin kultamitalia juhlistettuamme laivareissujen ym. merkeissä, oli aika rauhoittua ja nauttia vapaa-ajasta ja muusta elämästä – jos jollain nyt sattuu muuta elämää vielä olemaan. Huhtikuun lopulla käytiin lähes koko joukkueen voimin huikeessa Kremlin Palacessa ansaitulla aurinkolomalla ja sieltä enemmän tai vähemmän palaneina kotiuduttuamme jatkui loma vielä muutamalla viikolla. Kovasti toivottiin Suomeen kesäkelejä aurinkoloman jatkoks, ettei rusketus ihan heti lähtis, mutta ei paljon aurinkoa näkyny… Eikä oo näkyny muuten vieläkään.

Osa meistä palasi lentopallon pariin jo ennen toukokuun puoltaväliä, kun Suomen naisten maajoukkue kokoontui leireilemään muutamaksi viikoksi. Kuortaneen ja Tampereen leiriviikkojen annin saattelemana palasimme LP Viestin treenivahvuuteen, poikkeuksellisesti Salon lukion maisemiin. Ollaan siis oltu Salohallista evakossa lähes koko kesä, suurelta osin voimanoston MM-kisojen ja hallin huoltotöiden takia. Muutama työntäyteinen viikko oman joukkueen matkassa huipentui perinteiseen Tomin juhannusterveiset sisältävään treeniin. Luojan kiitos oltiin lukiolla, koska siellä on seinät lähempänä kenttää eikä hakupalloja voi siinä kuolemaharjotteessa siis heittää niin pitkälle kuin Salohallissa. Siitäkin treenistä kuitenkin selvittiin, noin neljäsataa palohaavaa rikkaampana mutta anyway. Koitti juhannus ja sen jälkeen olikin taas jo lähtö maajoukkueen matkaan.

Naisten maajoukkueen mukana LP Viestistä oli tänä kesänä siis allekirjoittaneen lisäksi koutsi-Raatikainen (korealaisittain Roatika), tilastoija Repa Virtanen ja kapteeni Vilposen Pake. Lisää salolaista edustusta toi vielä fysio Breilin 🙂 Maajoukkueella oli ohjelmassa kolmen viikon ulkomaankomennus: Unkarin harkkaturnauksen kautta Etelä-Koreaan universiaadeihin. Budapestin keikalta käteen jäi Unkaria ja Espanjaa vastaan tahkotuista peleistä paljon hyviä pelillisiä juttuja ja turnausvoitto. Ja sairaan väsyneet jalat. Vajaan viikon Unkarin matkan jälkeen suuntasimme Helsinki-Vantaan stopin kautta kohti Koreaa. Ei ollu muuten mikään lyhyt setti, 26 tunnin matkustuksen jälkeen löysimme vihdoinkin Suomi-hotellin Gwangjun hienosta kisakylästä.

Matkalla sattui ja tapahtui, pyllykin ehti puutua niin moneen kertaan etten pysyny edes laskuissa. Ooceetakin ehtiä ipadilta pyöriä ainakin 12 jaksoa. Lentokentältä piti siirtyä kisakylään junalla noin kahdessa tunnissa, mutta jostain syystä junaa ei tullukaan. Mentiin sitten bussilla neljä ja puoli tuntia. Ja taas pylly puutu. Kisakylässä ehdittiin olla viitisen päivää ennen tositoimiin pääsemistä. Ekan pelipäivän aattona oli isolla stadionilla myös aivan sairaan upeet avajaiset, eipä oo ennen tullut koettua vastaavaa tunnetta, kun stadionilla noin 46 000 ihmisen edessä kävellessä Suomen liput heiluen. Syytä oli kyllä ollakin hieno fiilis, ei nimittäin ootettu stadionille pääsyä kun about 5 tuntia. Ihan iisi homma 35 asteen lämmössä. Ja puutu muuten taas pylly… Pelitkin lopulta kaikkien sattumusten jälkeen alkoivat ja ihan mukavasti pelattiinkin, kaikille päällimmäisenä on jäänyt mieleen varmasti USA-voitto. Sen pelin jälkeinen fiilis on just se juttu, minkä takia jaksaa päivästä toiseen mennä pää kolmantena jalkana pitkin lattioita Mikasan perässä.

Maajoukkueen kolmeviikkoinen meni liian nopeasti eikä aikaakaan, kun viimeinen peli Koreanmaalla oli ohi ja jäljellä oli enää pari vapaapäivää ennen kotiinlähtöä. Tuloksena universiaadeista oli siis 10. sija, joka ei ihan koko totuutta meidän peleistä ja pelaamisesta kerro. Toki kaikille jää mieleen myös Koreassa pelatut pelit, mutta ennen kaikkea universiaadit olivat kokemuksena jotain sellaista, mitä ei varmasti kukaan unohda ikinä. Oli niin hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita, lisäksi järjestelyt on tollasissa tapahtumissa ihan niinku olympialaisissa. Mä kyllä viihdyin reissussa ihan jo senki takia, että paikalliset oli mun kokosia ja muutama jopa lyhyempi…

Kotiinpaluu sujui menomatkaa rattoisammin ja nopeammin, mutta haikeissa fiiliksissä. Vaikka reissussa on aina mukavaa, on kotiin palaaminen vielä paljon mukavampaa. Muulla LP Viestin porukalla oli kolmen viikon omatoiminen treenijakso, mutta meillä maajoukkueen mukana olleilla oli ruhtinaallinen kuusi päivää omatoimista Suomeen saavuttuamme. Ja se sisälsi pelkkää lepoa… Supersiisti ulkomaankomennus oli siis ohi ja edessä paluu arkeen ja oman joukkueen treeneihin. Yhtään ei ollu kyllä ikävä Tomin kuittailua ja muutenkin huonoja juttuja, mutta niistäkin tuli ihan kotoisa fiilis. Kuukauden verran ollaan ehditty taas puunata lukion lattioita puolustusharjoitteiden merkeissä ja kiitettävästi on kulutettu myös Pahkavuoren pururataa. Nyt vihdoin päästään takaisin meidän kotiin Salohalliin, eikä fiilis vois olla parempi.

Tällä tavalla noin suurinpiirtein ja lyhennettynä sujui tää kesä, lentopallon perässä juosten, mutta päivääkään en vaihtais pois mistään hinnasta.

Rose

Leave a Reply