Joulu on taas, Joulu on taas, kattilat täynnä… PESTOO?!?

Onneksi se oli vain unta. Unessa elin omaa painajaistani Monan haavemaailmassa, joka toivotti minulle Peston vihreää Joulua. Ennen kuin uskalsin huokaista syvään helpotuksesta, oli varmuuden vuoksi vielä tarkistettava liedellä kiehuvan kattilan sisältö…

Vaikka Joulu on rauhoittumisen aikaa, varmasti moni meistä pelaajista pääsi kilpailemaan Pukin kanssa matkustetuista kilometreistä. Kilpailua käytiin sekä kansainvälisellä, että kansallisella tasolla. Kansainvälisen kisan voiton taisi viedä Duda, kun taas kansallisessa kisassa kultaiselle pallille ylsi HT eli Hiltsu Torniosta. Ajallisesti tien päällä vietetyistä minuuteista taisikin olla sitten kovempi kamppailu… Pääasia kuitenkin se, että kaikki pääsivät viettämään Joulua läheistensä kanssa ja nauttimaan pienestä lepohetkestä. Aattoiltana sain taas huomata, miksi kannattaa esittää kilttiä ne vuoden 364 päivää. Tämä antaa lisämotivaatiota myös tulevalle vuodelle 2013! Toivottavasti kaikilla, kannattajilla, joukkueella sekä muilla lukijoilla oli lämmin ja rauhallinen Joulu!

Aaton (sekä vaa«alla käynnin jälkeen) olikin sitten viimeinen mahdollisuus karistaa joulurauhan tuoma lisäpaino kehosta omatoimisilla treeneillä, sekä nauttia vapaista ennen ensivuoden rutistusta.

Perjantaina 28.12 ilmassa leijui odottava tunne, kun ryhmä enemmän tai vähemmän kinkun näköisiä, kaukaisesti lentopalloilijoita muistuttavia naishenkilöitä, kokoontui Salohallille pelonsekainen ilme kasvoillaan. Mahdollisten sakkojen uhka vääristä tai unohdetuista tavaroista leijui ilmassa… Kaikeksi onneksi sakkohai Le Tole saapui hallille vasta harjoitusten puolivälissä, joten olimme turvassa- toistaiseksi.

Treenit alkoivatkin mukavasti. Kun hämähäkinseitit saatiin poistettua olkapäistä ja myös huonomuistisille (vanhoille) selitettiin pelin idea sekä siihen liittyvät varusteet, oli aika laittaa kinkku liikkeelle. Kävi ilmi, että kyllä niitä joulukinkkuja nyljetään vielä juhlan jälkeenkin. Klo 18.00 olikin Salohallilla myyntikojua vaille valmis lihatiski. Kevyen venyttelyn ja Vilppaan voitokkaan ottelun jälkeen (Hyvä Vilpakset!) oli aika siirtyä omille kotisohville lepäämään viikonlopun leiriä varten, joka tällä kertaa järjestettiin Salossa.

Lauantai-aamuna alkoivat rutiinit muistua mieleen niin vanhoilla kuin nuorillakin ja treenit muistuttivat yhä enemmän ja enemmän lentopalloa. Vaikka jalka saattoi vielä vähän painaa, olivat kaikki hyvällä asenteella ja pelihuumorilla varustettuja. Aina pidempien taukojen jälkeen sitä havahtuu ja tajuaa kuinka mahtava ja mukava joukkue meillä on!! Päästäksemme takaisin voiton makuun, otimme mittaa keilailun kuninkuudesta. Jotta emme olisi päästäneet itseämme liian helpolla, mukaan kutsuttiin myös Vilppaan edustajia. Maistuisihan se voitto sitten entistä makeammalta. Odotukset olivat kovat erityisesti viime kerran voittajilla, Kassu -käsi tyhjäksi- Jokinen, sekä muutama muu saivat kokea tappion karvaan kalkin. Onneksi osa meistä sai sentään tuntea voiton riemua, kun mm. Mona, Sara sekä Duda -I have never been bowling before- kuittasivat voitot omissa ryhmissään.

Sunnuntaipäivä meni vielä treenien merkeissä, mutta sitten olikin aika keskittyä Uuden Vuoden viettoon. Lauantaina 5.1.2013 klo 15.00 on Vantaan Energia-areenalla yksi vuoden kohokohdista, kun pääsemme ottamaan mittaa Lp Kangasalasta Cupin Finaalissa! Toivottavasti kaikki kynnelle kykenevät starttaavat autonsa/bussinsa keulat kohti Vantaata ja tulevat kannustamaan meidät voittoon! Teidän jokaisen panos on tärkeä!

Paljon onnea, menestystä ja ikimuistoisia hetkiä vuodelle 2013!

Vellamo #13

Leave a Reply