ILON KAUTTA

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuunÉ ollaan tultu kiireiseen marraskuuhun. Ne, jotka lukivat Teemun edellisen blogikirjoituksen, huomasivat varmasti sen hektisyyden, joka työvaihettamme leimaa tällä hetkellä. Teemu avarsi palloilijanarkeamme hieman valmentajan näkökulmasta. Te siis, jotka luulitte valmentajienkin vain lepäävän laakereillaan harjoituksilta liikenevän ajan, huomasitte erehtyneenne. Mestaruusliigan pelimäärästä on viime viikkoina puhuttu joka puolella aina pukuhuoneista lehtien palstoille ja keskustelupalstoillekin. Eikä se ole pelkkää puhetta. Marras-joulukuu tulee tosiaankin olemaan henkisesti ja fyysisesti erittäin raskas, ja etenkin niille pelaajille ja taustan jäsenille, joille lentopallo ei ole päätoimista työtä. Osa joutuu harjoittelun lisäksi myös kuluttamaan joka päivä useita tunteja matkustamiseen harjoituksiin tullessaan.

Marraskuun alusta joulukuun alkuun väliselle ajanjaksolle on meidänkin joukkueemme kalenteriin merkitty 12 peliä (eli vähintään 36 erää ja ties montako pelattua palloa). Marraskuun ohjelma näyttäisi siis olevan lähes yhtä tiukka kuin Paavo Väyrysen vaalikampanjakiertue. Samaan aikaan kun Euroopassa vietetään sarjoissa aikalisää olympiakarsintojen vuoksi, ollaan meillä täällä hikisemmässä ottelusumassa kuin koskaan. Aikaa harjoittelulle ei juuri jää vaan peleihin mennään niillä pohjilla mitä on. Tässä vaiheessa kautta joukkueiden kestävyyden kentällä tulee luultavasti ratkaisemaan niiden ringin laajuus, kesällä hankitut pohjat ja joukkueen taustojen toimivuus. Sarjaohjelman problematiikkaa on kuitenkin turha juuri nyt harmitella. Pitää takoa kun rauta on kuumaa. Ehkä kevätpuolella tulee sellainenkin hetki, että on aikaa pyöritellä nilkkojen lisäksi myös peukaloita.

Lentopalloilijan (tai yleensäkin urheilijan) ammatti on siinä mielessä ankara, että työehdot eivät tunne rajoituksia viikonlopputöiden tai iltatöiden suhteen. Ei kerry pekkasia ja harvemmin maksetaan raskaantyön tai vaarallisentyön lisiä. Vuorotteluvapaata tuskin irtoaisi, jos lähtisi kyselemään. Lohduttaudutaan kuitenkin sillä, että meidän ÓtyöpaikallaÓ ei käydä tällä haavaa yt-neuvotteluja vaan työtä näyttäisi olevan jopa enemmän kuin koskaan.

Onnellinen asia on kuitenkin se, että tuskin kukaan meistä kokee pelaamista työnä vaan nauttii joka hetkestä harjoituksissa ja peleissä. Vaikka työmäärä saattaakin näyttää jossain vaiheessa kautta lohduttomalta, on työporukassa kuitenkin aina joku joka jaksaa tukea ja tsempata sekä tehdä töitä muidenkin edestä. Ja palkinto siitä työstä odottaa ottajaansa.

Osan tuosta palkinnosta saamme huomaamattamme jo tämän edellä mainitun ajanjakson aikana. Parinkymmenen hengen joukkiomme ehtii tämän kuukauden aikana matkustaa niin bussilla, laivalla kuin lentokoneellakin, vierailla ainakin kolmessa eri maassa ja pelata noin kymmenellä eri paikkakunnalla. Vaikka tuohon ajanjaksoon tulee mahtumaan tuhansia matkustettuja kilometrejä, valvottuja öitä, kulutettuja bussinpenkkejä (luultavasti myös kulutettuja hermoja) ja satoja tyhjiä gainomax-tölkkejä, tarttuu mukaan toivottavasti myös iloisia matkamuistoja ja voitettuja pelejä sekä muita sellaisia elämyksiä, joita otteluruuhkan väsymykseltä ei heti ymmärrä. Eli ei muuta kuin ILON KAUTTA kohti mielenkiintoisia haasteita!

Lisäksi toivotetaan onnea urheilutoimenjohtaja Lemminkäiselle uuden projektin kanssa! Vaikka joudummekin nyt hieman jakamaan omistamme muille niin joukkue tsemppaa Tomin silti iloisin mielin uusiin haasteisiin (kuka oli se helkkarin toimittaja viime kaudella, joka kyseli onko haaveita miesten valmentamiseen?) Saamme onneksi jotain tilallekin eli toivotetaan Olga iloisesti tervetulleeksi takaisin geimeihin!

– Sini