Haikeat jäähyväiset

Viikko sitten kauden viimeinen piste meni kuin menikin vastustajalle. Sen jälkeen tunteena oli suuri pettymys, ahdistus ja suru. Meidät oli lyöty omalla kotikentällämme. Kukaan ei voinut uskoa sitä todeksi, tämä tosiaan loppui tähän ja meidän kaulaamme pujotettiin hopeiset mitalit. Toisaalta tämän pettymyksen ja surun keskellä, kun miettii finaalipelejä uudestaan, järjestimme kyllä aikamoiset finaalipelit yleisölle. Finaaleissa oli tunnetta, tuuletuksia, taistelua, kovia lyöntejä, upeita puolustuksia ja uskomattomia suorituksia molemmin puolin. Finaaleissa oli jännitystä viimeiseen palloon asti. Tietenkin se kauden viimeisen pelin voitto tuntuu aina paljon, paljon paremmalta kuin sen häviäminen. Mutta tällä kertaa vastustaja oli parempi.

Täytyy tässä vähän miettiä kauden hetkiä ja luultavasti jokaiselle on jäänyt unohtumattomia hetkiä kaudesta. Kauteen mahtui upeita suorituksia ja komeita voittoja. Kausi oli työn täyteinen ja raskas, mutta kuitenkin niin mukava, pelataanhan lentopalloa! Kauden aikana sattui loukkaantumisia ja sairastumisia, ja vaikka koskaan niitä ei toivo kenellekään, niin se vaan kuuluu tähän urheiluun välillä. Joukkuetta koetellaan välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Joukkue tosiaan muuttui kauden aikana, mutta kuitenkin loppujen lopuksi meillä oli kasassa yhtenäinen porukka, jolla oli yhteinen päämäärä. Yksi tärkeistä päämääristä oli Suomen Cupin voitto ja siihen pääsimme hienosti upealla joukkuepelillä.

Itse olen kauden jälkeen taas monta kokemusta rikkaampana ja uusi työkin tuli kuvioihin urheilun rinnalle. Minulle kausi oli rankka, kun yritin parhaani mukaan yhdistää työn ja urheilun. Ei se aina niin hyvin onnistunut, mutta loppujen lopuksi siitäkin selvisin. Kyllä ihminen on vahva, kun päättää tehdä asioita ja varsinkin silloin kun tykkää siitä, mitä tekee. Vaikka ei se aina mukavinta ollut mennä suoraan töistä harjoituksiin ja vaihtaa työ-Kaisa urheilija-Kassuksi.

Koin yhden kauden parhaista hetkistä viimeisessä finaalissa. Erä oli loppunut ja vaihdoimme puolta, katsomossa oli kolme pientä tyttöä odottamassa käsi ojossa, että joku antaisi läpyt heille. Huomasin sen ja heitin heidän kanssaan läpyt. Pelin jälkeen he tulivat juttusille ja sanoivat näin: ”Te olitte kyllä parhaita, noi toiset otti vaan koppeja!” Kyllä siinä oli hymy herkässä, vaikka kyyneleet vierivät poskilla. Siinä hetkessä tajusin sen, ettei tämä urheilu ole koko elämä. Vaikka kuinka harmittaa, niin elämä jatkuu ja kyllä tämä harmitus unohtuu aikanaan. Ja tästä kaudesta ne onnen hetket ja onnistumiset muistuvat kaikkien mieliin. Kiitos näille tytöille tsemppaamisesta!

Itselle tämä kausi oli hyvin tunteikas. Sain kokea hienon juhlaottelun, jossa juhlistettiin minun 400:tta peliä ja 4000 pistettä. Kiitos ILPO (pallopoikana tunnettu) kaikesta järjestelemisestä! Olen otettu kaikesta siitä, mitä minulle oli järjestetty ja siitä arvostuksesta, mitä sain. En ole kokenut koskaan mitään vastaavaa. Muutenkin nämä viisi kautta on tuonut minulle aivan upeita ja uusia kokemuksia. Olin jo lopettamassa viitisen vuotta sitten, mutta kuitenkin halusin vielä katsoa, mitä Salo voi antaa minulle. No, historiaa tässä on moneen otteeseen tehty joukkueen kanssa ja vielä uusille luvuille pelit ja pisteet. Aikamoisia kokemuksia! Kyllähän nämä jutut piti vielä kokea! Mutta kaikki loppuu aikanaan ja niin tämä minun lentopallourakin saa nyt päätöksen. Tässä on monen monta vuotta painettu lentopallon perässä. Mutta nyt, nyt on se hetki, jolloin minun on päästettävä irti lentopallosta ja keskittyä siihen ns. normi elämään. Lentopallon parissa kokemani asiat ovat tehneet minusta minun, Kassun. Kiitos kaikille, jotka ovat jossakin elämäni vaiheessa ollut mukana lentopallomatkani aikana! Kiitos LP Viesti! Kiitos Joukkue ja Staffi! Kiitos Seuran Väki ja Talkooporukka! Kiitos Tukijat ja Sponsorit! Kiitos Fanit! Kiitos Salo! Kiitos Perheelleni! Kiitos Toni!

Kiittäen Kassu