Finaalit käyntiin maanantaina – vastakkain tuttu finaalikaksikko

Finaalit käyntiin maanantaina – vastakkain tuttu finaalikaksikko

Tuttu finaalipari LP Viesti – Hämeenlinna nähdään tänäkin vuonna Mestaruusliigan loppuotteluissa. Joukkueet pelaavat finaalissa vastakkain nyt neljättä kertaa peräkkäin. Finaalisarja aloitetaan 1.4. Salohallissa. Mestaruus vaatii kolme otteluvoittoa

Hämeenlinna selvitti tiensä finaaliin voittamalla välierissä Pölkky Kuusamon. Jännittävässä ottelusarjassa ratkaisua haettiin viidennestä ottelusta, jonka Hämeenlinna kuitenkin vei vakuuttavasti. LP Viesti joutui myös koville välierissä OrPon kanssa, mutta selvitti välierät otteluin 3-1. Kaudella LP Viesti ja Hämeenlinna kohtasivat yhteensä neljästi, ja otteluvoitot menivät kutkuttavasti tasan 2-2.

-Puolivälierät ja välierät olivat tällä kaudella kovemmat ja tasaisemmat kuin koskaan LP Viestin historiassa ja samoin oli myös Hämeenlinnalla. Se osoittaa, että tällä kaudella jo finaaliin pääsy on ollut kovan työn takana molemmilla joukkueilla, kertoi päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

Joukkueiden pisterohmut ovat olleen Hämeenlinnasta maajoukkuelaituri Suvi Kokkonen sekä LP Viestistä Kertu Laak. Molempien joukkueiden laitaosastolta löytyy laajuutta, ja myös pudotuspelien aikaan joukkueet ovat vaihdelleet laitureiden osalta kokoonpanojaan. Keskipelaajat Kateryna Kalchenko ja Mara Green tuovat kovan haasteen Viestin keskipelaajille Anna Czakanille sekä Jenna Rosenthalille. Passausvastuun on Hämeenlinnassa kantanut Pauline Martin, kun taas Viestillä löytyy pelinpyörittämiseen enemmän vaihtoehtoja Viktoriia Tuchashvilin ja Kris Yagubovan välillä. Hämeenlinnan liberolla Julia Porsangerilla vastassa on edelleen pudotuspelien vastaanottokärjessä oleva Hillaelina Hämäläinen.

-Uskoisin että tulossa on myös kaikkien aikojen finaalit ja joukkueet ovat todella tasaisia. Hämeenlinnalla on ollut kauden aikana ja on vieläkin paljon loukkaantumisia, mutta totuus on että joukkue on vahvistunut huomattavasti. Loukkaantuneiden tilalle on tullut liigan paras keskitorjujakaksikko Green/Kalchenko, maajoukkueen seitsikkopelaaja Karhu ja huomattavsti kovempi hakkuri Orle. Nykyisillä kokoonpanoilla Hämeenlinna on vienyt kaksi viimeistä peliä erin 6-1 joten meidän pitää pystyä huippusuoritukseen joka ottelussa ja erässä jos halutaan voittaa. Ottelut ovat kuitenkin olleet tasaisia ja nyt pitää vaan kääntää tasaiset erät meille, summasi Lemminkäinen.

Naisten Mestaruusliigan finaalit
1.4. 18:30 LP Viesti – Hämeenlinnan Lentopallokerho, Salohalli
3.4. 18:30 Hämeenlinnan Lentopallokerho – LP Viesti
5.4. 18:15 LP Viesti – Hämeenlinnan Lentopallokerho, Salohalli
Tarvittaessa
7.4. 18:00 Hämeenlinnan Lentopallokerho – LP Viesti
10.4. 18:15 LP Viesti – Hämeenlinnan Lentopallokerho, Salohalli