Ain laulain työtäs tee

Mennyt viikkomme alkoi kuten edeltäjänsäkin, maanantaiaamuna pirteissä tunnelmissa Salohallin punttisalilta Vapun tapaillessa penkiltä hyppiessään Mariskan Kukkurukuuta: «Mä olen lintu, joka ei oppinut lentämään«. Tuosta apatiasta huolimatta näkyi tunnelin päässä kuitenkin jo muutakin kuin vastaantulevan junan valot, sillä olimmehan juuri tehneet onnistuneen reissun Viroon viikonloppuna.

Keskiviikkoaamu valkeni É ehkä noin yhdentoista jälkeen. Tarkoitan aamuharkkojen hihapeliä, jossa junnujen (tällä kertaa sinnikäs) yritys päättyi jälleen mollivoittoisesti. Mieli oli silti kaikilla virkeä ja kenenkään Pokerface ei näyttänyt merkkejä jännityksestä, jonka oli omiaan luomaan koko ajan lähestyvä ilta ja sitä myöden syyskauden tärkein ottelu eli Suomen Cupin välierä HPK:a vastaan.

Koska ensimmäisessä osaottelussa kaksi viikkoa takaperin korvien välissä pauhasi ikävästi «hassuttelee, hassuttelee«, päätimme kotikentällämme esittää vieraille jotain mutkikkaampia sävelkuvioita. Paineita loi se, että ennakolta ajateltuna jatkoon pääsyyn vaadittiin meiltä vähintäänkin Robinin Frontside Ollieta. Soitellen sotaan emme siis ainakaan voineet lähteä.

Tullessamme peli-iltana hallille Duda henki joukkueeseen Rocky-fiilistä esittelemällä nyrkkeilytaitojaan samalla Eye Of The Tigerin sanoja etsien. Ennen peliä pelaajilla soi kuitenkin päässään Karin ja Tomin muistutuksesta Fintelligens: «Pistän kaiken peliin, kaiken mitä se vaatii, oon matkal finaaliin.« Ja kaikkemme peliin pistettiinkin, sillä sokka päästettiin irti jo ensimmäisessä erässä. Ja vaikka muutamassa pallossa saimmekin huomata, että se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, oli varsinainen ottelu silti (lähes) yhtä onnistunut kuin Aunon ilmakitarasoolo. Kultaisen erän lopulla päässäni soi vielä Jukka Poika («älä tyri nyt, älä lyö yli nyt«), mutta sekin sai pian tehdä tilaa Lord Estille: PELAAT JA JUHLIT!!! Voluumit kaakkoon! Suosittelen skeittausta kaikille!

Perjantaiaamuna meille oli päätetty antaa vähän löysää. Lieneekö se johtunut siitä, että osa tapaili jo sointuja takareisillään, jotka olivat viikon rasituksesta kireällä kuin viulunkielet. Se ei tarkoittanut vapaata harkoista, mutta tempoa kuitenkin hiukan laskettiin. Raskaan pariviikkoisen ei muutenkaan annettu vaikuttaa fiilikseen, sillä Pandakin lauleskeli iloisesti «This girl is on fire« É lisätessään Capsicamia olkapäähänsä.

Lauantaina marraskuun vaihtumisen joulukuuksi huomasi vain siitä, että edellisillan Suvivirren sijaan harjoitukset veisattiin käyntiin Meiju Suvaksella!?! (ja näki sen myös siitä, että Anssilla oli taas suu näkyvissä). Harjoitusten (ja vanhusten kirvelevän hihapelitappion) jälkeen jatkoimme suoraan Orivedelle, jossa lauantai-ilta ei jättänyt meille «Orpoa oloa«, vaikka Batman sekä Ryydman meidät ensimmäisessä erässä hämilleen saikin. Vapulle Kuningasidea «Lauantai-illasta« on tosin joskus aiheuttanut orvon olon. Paluumatkalla saimme bussiin Singstar-Tarun viihdyttämään meitä. Myös Mona ja Vappu (Scandinavian Pesto Group) viihdyttivät meitä totutusti omalla tavallaan É tällä kertaa keksimällä erilaisia käyttötarkoituksia hiusharjalle. Ja tämän jälkeen Laurakin tietää, mistä istumapaikka bussissa kannattaa valita É siis ainakin jos haluaa nukkua É tai lukea É tai no edes kuulla omia ajatuksiaan.

Lauantain ja sunnuntain välillä olimme poissa Salohallilta noin 10 tuntia. Silti viikon kolmannen pelipäivän aamu toi tullessaan vain yhden bassoäänen. Pelissä Pislaplokia vastaan oli suht selvät sävelet ja näin olimme riemukkaasti hoitaneet homman viikon osalta.

Tällä viikolla teemme rekiretken Hollantiin, jossa Challenge Cupin ensimmäinen osaottelu Meijeliä vastaan palloillaan Maamme-laulun merkeissä. Salohallin äänentoistoa palaamme testaamaan jälleen sunnuntaina, kun Pieksämäki Volley käy kilpalaulantaan.

Mukavaa joulunodotusta kaikille toivoo Sini