1-sarjan välieräpaikka katkolla sunnuntaina Salohallissa

1-sarjan välieräpaikka katkolla sunnuntaina Salohallissa

LP Viesti Akatemia pelaa sunnuntaina 1-sarjan ratkaisevan toisen puolivälieräottelun Joen Jujua vastaan Salohallissa. Perjantaina Akatemia haki tiukan taistelun jälkeen 2-3 vierasvoiton Joensuusta, joten sunnuntain otteluun kotijoukkue lähtee hyvistä asetelmista. Mikäli Juju vie toisen osaottelun, välieriin menijä ratkaistaan ottelun jälkeen pelattavalla lisäerällä.

-Tiukka peli on varmasti tulossa myös sunnuntaina. Olemme pelanneet Jujua vastaan kolmesti ja kaikissa olemme voittaneet viidessä erässä, eli täydet erät on hakattu. Perjantaina saimme onneksi väännettyä voiton heikommallakin peliesityksellä. Edellisellä ottelulla ei ole enää kuitenkaan merkitystä, vaan pelin henki on selvä – pitää voittaa, jotta pääsemme seuraavalle kierrokselle. Vastustajalla on kaksi päähyökkääjää, jotka ovat tehneet tässä sarjassa eniten pisteitä. Hyvät lähtökohdat on kuitenkin sunnuntain peliin, sillä pääsemme tuttuun kotisaliin. Toivottavasti yleisöä on paljon ja saamme sen kuuluisan ylimääräisen pelaajan kentälle. Nuoret pelaajamme kyllä syttyvät yleisön hyvästä kannustuksesta, kertoi päävalmentaja Janne Harju ennakkotunnelmia ennen sunnuntaita.

Toinen puolivälierä LP Viesti Akatemia – Joen Juju 17.3. klo 17 Salohallissa